Miksi hierontaan? 

 

Hieronta on hoitotapahtuma, jonka tavoitteena on lisätä kudosten aineenvaihduntaa sekä parantaa verenkiertoa. Hierontaan tulon syynä ovat usein mm. erilaiset lihaskireydet, jäykkyydet ja akuutit tai krooniset kivut, stressi, rentoutuminen, palautuminen tai urheilijan lihashuolto. Myös vammoista toipuminen nopeutuu oikein ajoitetulla hieronnalla.

 

Muu yleinen syy on myös krooninen kipu, jossa syy voi olla muualla kuin lihaksistossa, mutta kipu aiheuttaa lihaskireyttä ja aineenvaihdunnan heikentymistä alueella. Tämä puolestaan ylläpitää jatkuvaa kipua. Kysymyksessä on siis itseään ruokkiva kipukehä, jonka katkaisemisessa hieronta on usein avuksi.

 

Hieronnassa käsittely keskittyy pehmytkudoksiin, joiden anatominen tuntemus on hierojan ammatin ydintä. Hieronnalla tiedetäänkin olevan useita fysiologisia vaikutuksia hierottavalle alueelle, mm. ihoon, rasvakudokseen, hermokudokseen, laskimoihin ja hiussuonistoon sekä imunesteisiin.

 

Valitse Sinulle sopiva hoitoaika

Hoitoaika sekä vaivan laatu määrittelevät sen, kuinka laajaa aluetta kannatta hieronnan aikana käsitellä. Hyvä perusaika hieronnalle on aluksi 50 minuuttia. Ensimmäisellä käynnillä tehdään perustutkimus ryhdin ja liikkuvuuden osalta sekä suunnitellaan yhdessä hierojan kanssa mahdollisten tulevien hoitojen tarve. Lähtökohtaisesti joka kerta kun asiakas saapuu hoitoon, sen hetken tilanne otetaan huomioon ja hoito kuitenkin tehdään sen hetkisen tilan mukaan.

 

Esimerkkejä:

25min saa pikaisen ensiavun esim. niska- hartia seudulle tai muulle pienemmälle alueelle.

50min ehtii käymään laajemman alueen kuten koko selän, yläraajat, niskahartiaseutu tai alaraajat yhdistellen.

75min voi paneutua kunnolla kroonisempaan, laajempaan vaivaan tai huoltamaan koko kehon.

 

 

 

 

 

 

 

 

Hierojamme Henri esittäytyy

 

Olen Savonlinnasta Helsinkiin muuttanut koulutettu hieroja. Valmistuin hierojaksi 2016. Olen erikoistunut klassiseen hierontaan ja urheilijan lihashuoltoon. Harrastan itse kuntosalia ja senkin vuoksi minulla on suuri kiinnostus lihashuoltoon sekä kokonaisvaltaiseen kehon hyvinvointiin. Nykäise hihasta tai laita viestiä, niin katsotaan sinulle paras tapa hoitaa kroppa kuntoon.

henrihieroja@foreverclubs.fi

 

Hinnasto                   Jäsen      Normaali

Hieronta 25min         31,00€    33,00€

Hieronta 50min         60,00€    64,00€

Hieronta 75min         84,00€    89,00€

 

Kysy myös edullisia hierontapaketteja suoraan hierojalta tai osoitteesta info@foreverclubs.fi.

Hierontapakettien maksut voidaan jakaa kuukausittaisiin eriin. 

 

 

HIERONTA